Koronapassi – syrjimisväline vai avain ulospääsyyn?

Viime perjantaina hallitus esitteli oman suunnitelmansa siitä, miten ja missä järjestyksessä koronaviruksen takia asetettuja rajoituksia ryhdytään purkamaan.

Kokoomus on moittinut hallituksen suunnitelmaa kunnianhimottomaksi. Olen samaa mieltä. Nyt tuntuu kuin tyytyisimme odottelemaan, että rokottaminen etenee sen sijaan, että pyrittäisiin aktiivisesti pohtimaan, mitä muita työkaluja palveluiden avaamiseksi voisi olla.

Työkaluja, kuten koronapassi.

Pääministeri ei innostunut siitä, että koronapassia käytettäisiin välineenä yhteiskunnan ja sen palveluiden avaamisessa. Kyse olisi siis siitä, että esimerkiksi palveluihin, ravintoloihin tai tapahtumiin voisi päästä rokotepassilla. Hän perusteli asiaa sillä, että esimerkiksi nuorille, jotka ovat rokotejärjestyksessä häntäpäässä, tämä olisi kohtuutonta. ”Jokainen voi ajatella itse, haluaako sellaisen yhteiskunnan, jossa palveluita saavat käyttää vain rokotetut”, Marin totesi. Niin ikään SDP:n Krista Kiuru kutsui rokotepassia Ylen keskustelussa syrjimisvälineeksi, jos se otettaisiin välineeksi palveluiden avaamiseen.

Fair enough, ymmärrän pointin.

Mutta esimerkiksi Tanskassa tämä ongelma on ratkaistu siten, että passin saa, jos on saanut negatiivisen testituloksen. Eli joko on saanut rokotteen tai sairastanut koronan tai sitten testillä negatiiviseksi todettu. Ja kas näin! Passi on kädessä. Voisiko tästä löytyä vastaus haasteeseen?

Ei voi olla niin, että laitamme palvelut ja tapahtumat odottamaan sitä, että rokotekattavuuden tavoitteeseen päästään – ne ovat entisiä palveluita ja tapahtumia siinä vaiheessa, jos konkurssi ehtii korjata ennen kuin hallituksen rokotetavoitteet täyttyvät. Ja se voi olla totisinta totta. Pelkästään musiikkialalla tappiot ovat massiiviset. Vuonna 2020 musiikkialan freelancereiden nettomenetykset olivat 88 miljoonaa euroa. Tänä vuonna menetykset hipovat samaa, jos elokuussa päästään viimein tapahtumiin. Livepuolen yritysten liikevaihdon menetykset tänä vuonna ovat jossain 270–360 miljoonan euron välillä. Siis pelkästään musiikkialalla. 

En voi olla pohtimatta, mitä jäljelle jää, kun viimein päästään siihen pisteeseen, että piikillä on päässyt käymään allekirjoittanutkin. Jos sinne asti pitää odotella.

No. Nyt esittelyssä ollut exit-strategia on asia sinänsä. Enemmän itseäni huolestuttaa se, mitä tapahtuu, kun tästä mennään eteenpäin. Hallitus oli jo ennen koronaa haluton keskustelemaan siitä, mitä tehdään työllisyysasteen parantamiseksi – miten lie nyt? Lisäksi pitäisi luoda vahva strategia siihen, miten yritysmaailma pääsee jaloilleen koronan jälkeen.

Ja tekipä hallitus strategiaa sen varalta tai ei, ainakin Helsingin kaupungin agendalle se pitää saada pikimmiten.